torstai 12. helmikuuta 2015

Sim-selviytyjähaaste 2

PÄIVÄ 2

Violet herää uuteen aamuun mieli todella virkeänä ja odotuksia täynnä koska hän rakastaa ulkoilmaa ja hänestä on ihana herätä metsän rauhallisiin ääniin.


Hänellä on heti kauhea nälkä, mutta viime kerrasta opimme, että ensin kannattaa valmistaa ötökkäkarkoitetta!


Ja ruuaksi hän valmistaa toisen niistä eilen pyydystämistään kaloista.


Ja tämä kala näyttää maistuvan jo vähän paremmalta, kuin se eilinen.


Matkalla vessaan hän löytää leppäkerttuja jos vaikka nyt hän onnistuisi pyydystämään ne.


Hän sai pyydystettyä leppäkerttuja 3 kappaletta ja jatkoi matkaansa vessaan aamupesulle.


Tänään hän päätti keskittyä kasvien poimimiseen ja ötököiden etsimiseen.


Oi miten hieno patsas, mutta katsokaapas että mikä tuolla takana käveleekään, hui kauhea!


Mutta sehän onkin vain Katri-karhu. Eli siis sim, joka on pukeutunut karhuksi. Katri-karhu osoittautuukin erittäin miellyttäväksi juttukaveriksi.


Katri-karhusta tuleekin Violeten ensimmäinen ystävä ja he halaavat vielä lopuksi, koska Violet aikoo nyt lähteä etsimään lisää kasveja ja hyönteisiä.


Violet löytää seuraavaksi porkkanoita ja sipuleita ja poimii ne, jotta voi sitten popsia niitä samalla kun etsiskelee villejä kasveja ja hyönteisiä.


Seuraavaksi hän löytää hyttysiä ja saa pyydystettyä niitäkin 3 kappaletta. Ja hyttysten vieressä on jokin outo villikukka, jonka hän myös kerää talteen.



Päivän ensimmäinen sammakko! Ja se on täplälehtisammakko.


Jossain vaiheessa Violetelle tulee kuitenkin nälkä ja tähän mennessä hän on ehtinyt löytää jo monta villiä kasvia, muutamia arvokkaita kiviä sekä pari sammakkoa. Nyt hänen täytyy kuitenkin jo päästä syömään. Eilisistä kaloista oli vielä vähän jäljellä, joten onneksi hänen ei tarvinnut lähteä enää kalastelemaan. Ja pitihän siitä ruuasta nyt ottaa kuva ja jakaa varmaan johonkin simien omaan instagramiin. :''D


Hänen seuraansa kuitenkin tuppautui uusi nalleasuun pukeutunut sim, jota hän ei vielä tuntenut. Tämän karhun nimi olikin sitten Ilmari.


Violet ei kuitenkaan nyt ehtinyt sen kummemmin tutustua tähän uuteen nallepukuiseen mieheen, koska alkoi tulla pimeää ja hänen täytyi vielä käydä vessassa ja suihkussa ennen nukkumaan menoa.


Ja niin hän kävi telttaansa nukkumaan vihdoinkin.


Päivä 2 siis suoritettu! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti